tiistai 28. helmikuuta 2017

Kolmannet kalvot

Mun piti kalvojen nro 2 kohdalla tulla kirjottelemaan, mutta meille tuli kylään kaveri nimeltä noro, enkä jaksanu edes ajatella kirjottamista. Nyt onkin siis menossa jo kalvot nro 3, jotka vaihtui eilen illalla. Toisten kalvojen vaihdon aikaan ei hampaat tullut juurikaan kipeiks, mitä etukäteen hiukan pelkäsin. Ja juurikin tuon noron takia kalvot nro 2 oli melkein pari päivää pois suusta, kun yritti koko ajan vaan juoda tai syödä edes hiukan jotain. Ton parin päivän paussin takia pidin kakkosia vuorokauden pidempään mitä alunperin piti ja vaihdoin sunnuntain sijaan vasta ma-iltana kolmoset. En tiedä oisko sillä yhdellä vuorokaudella ollut niin suurta merkitystä, mutta enivei.



Ylhäällä ennen -kuva ja alhaalla kakkoskalvojen aikana otettu kuva. Eroa ei vielä havaittavissa.


Nää kolmoset tekikin hampaat paljon kipeemmiks kun kakkoset. Ei tekis mieli purra esim omenaa etuhampailla tällä hetkellä. Auts. Niin kipeet ei kuitenkaan oo ollut, kuin ekat. En oo esimerkiks joutunu ottaan buranaa muutakuin ekojen kalvojen aikana. Ja ihan mielelläni otan pienen kivun vastaan. Sehän vaan meinaa, että jotain tapahtuu. Musta toi vasen kulmahammas onkin liikkunut jo jonkin verran. Ainakaan kielellä etu- ja kulmahampaan välinen rako ei tunnu enää niin isolta. Voi toki olla vaan toiveajatteluakin. Kuvan kolmoskalvojen ajalta otan vasta, kun kolmoset on ollu ainakin viikon suussa. Palataan silloin siis !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti