lauantai 4. helmikuuta 2017

Miksi Invisalign ?

Ajatus blogin pitämisestä operaation ajan lähti siitä, kun itse sain kuulla Invisalignisa, ja etsin tietoa kokemuksista Suomessa. Niitä oli todella vähän. Toivonkin siis, että voin blogini avulla antaa informaatiota niille jotka ajattelat hampaiden oikomista aikuisiällä Invisalign -tekniikalla. Samalla pystyn myös itse helposti seuraamaan edistystä ja saan fiiliksiä ylös.

Haaveet suorista hampaista on aina kytenyt takaraivossa. En ikinä hymyile kuvissa niin, että hampaat näkyy, koska häpeän niitä. Mitä vanhemmaksi on tullut, sitä enemmän asia häiritsee. Lapsena mulla oli kyllä kaiken maailman niskavetoa ja muovivempelettä aina öisin suussa, mutta ei ne oikein auttaneet. En edes muista pidinkö niitä niinkuin oli sovittu.. Voi olla, että en. Silloin uhkailtiin raudoilla, mutta kiusaamisen pelossa sanoin, että jos sellaiset laitetaan, revin ne itse irti. Enkä siis ikinä saanut rautoja. Voi kuinka tyhmä voi mukulana olla..

Niinpä viimeksi suuhygienistillä käydessäni otin puheeksi oikomisen aikuisiällä. Sattumalta kyseinen hygienisti oli itse oikonut aikuisiällä hampaansa, koska hänellä oli nuorempana ollut samoja fiiliksiä kuin itselläni. Julkisella puolellahan ei aikuisten hampaita oiota. Hygienisti antoi numeron oikojalle, jonka tiesi olevan hyvä ja kehuttu. Oikojan nimi on Jarmo Manninen, ja ilmeisesti hän käy silloin tällöin Itä-Suomesta Tampereella Hymysuussa tekemässä oikomisia. Mannisella on myös omat sivut hänen tekemistään oikomishoidoista. http://www.hammasjama.fi/
Jo noiden kuvien perusteella olen todella luottavainen, että itselläni on puolen vuoden päästä suorat hampaat.

Samana päivänä soitin Hymysuuhun, ja sain ajan ilmaiseen arvioon parin viikon päähän. Olin henkisesti jo valmistautunut ottamaan raudat siksi aikaa kun on tarvis. Halusin suorat hampaat hinnalla millä hyvänsä, että voisin vihdoin hymyillä kunnon pepsodent-hymyä.

Parin viikon päästä istahdin Mannisen tuoliin ja avasin suuni. Yllätys oli melkoinen, kun hän kertoi että minulla on puolen vuoden päästä suorat hampaat, jos vain haluan. Ja vielä ilman rautoja. Hän kertoi oikomistekniikasta, joka on Jenkeissä jo tunnetumpi, mutta Suomeen se on rantautunut vasta muutamia vuosia sitten, eikä ilmeisesti monikaan paikka vieläkään tee tällä tekniikalla oikomisia. Samalla hän näytti "muovimuotit", jotka teetetään omien hampaiden mukaan suuhun. Soveimme ajan, jolloin muotit otetaan, ja lähdin kotiin etsimään netistä tietoa ja kokemuksia Invisalignista. Voi kuinka innoissaan voi ihminen olla tiedosta, että saa suorat hampaat puolessa vuodessa.

Muotit otettiin muistaakseni joulukuussa, jolloin ne lähtivät Jenkkeihin suunnittelua varten, ja varsinaiset kiskot tehdään jossain Euroopassa. Tämä vie aikaa noin kuukauden. Sain uuden ajan helmikuun alkuun, jolloin vihdoin saisin ensimmäiset kiskot suuhuni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti